Harri Peltola on Puolangan pormestari.

Puolangan kunnanvaltuusto päätti tiistaina, että kuntaa johdetaan jatkossa pormestarimallilla.

Valtuusto vaihtoi johtamismallia hyväksymällä uuden hallintosäännön, jossa on määräykset pormestarista ja hänen tehtävistään ja vastuualueistaan. Vastaavasti kunnanjohtajaa koskevat määräykset poistettiin hallintosäännöstä. Muutokset tulivat voimaan heti.

Päätös syntyi keskustan valtuutettujen voimin lukemin 15–6. Vastaan oli neljä vasemmistoliiton valtuutettua, yksi perussuomalainen ja yksi sitoutumaton.

Valtuusto valitsi pormestariksi kunnanhallituksen puheenjohtajana toimineen Harri Peltolan, kesk, joka oli ainoa ehdokas tehtävään. Peltola on ollut Puolangan kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen puheenjohtaja vuodesta 2005, ja hän on myös Kainuun liiton maakuntahallituksen jäsen.

Suomen tuorein pormestari on 50-vuotias agrologi (AMK) ja lypsykarjataloutta harjoittava maanviljelijä. Vuodesta 2001 Peltola on toiminut Puolangan kunnan ympäristötarkastajana. Tästä tehtävästä hän jää virkavapaalle.

Valtuusto hyväksyi pormestarin palkaksi 6 581 euroa kuukaudessa.

Kuudes pormestarikunta

Puolanka on kuudes suomalainen kunta, joka on ottanut käyttöön pormestarimallin. Johtamisjärjestelmän pohtiminen tuli Puolangalla ajankohtaiseksi, kun kunnanjohtajana toiminut Esko Rautiainen jätti tehtävänsä huhtikuussa.

Puolanka on 2 700 asukkaan kunta Kainuussa Kajaanin pohjoispuolella, ja se on asukasluvultaan pienin pormestarikunta.

Ensimmäisinä pormestarimalliin siirtyivät Tampere 2007 ja Pirkkala 2009. Helsingistä ja Tuusulasta tuli pormestarivetoisia kuntavaalien 2017 jälkeen ja Kärkölästä kesken kuntavaalikauden viime tammikuussa. Lisäksi Lahdessa on tehty päätös pormestarimalliin siirtymisestä, kun vaalikausi vaihtuu 2021.

Tuore pormestari ei näe johtamismallin vaihtumista kovin dramaattisena asiana.

– Perustehtäväni ei muutu miksikään. Teen työtä puolankalaisten eteen, kuten olen tehnyt kunnanhallituksen puheenjohtajanakin. Pormestarimalli varmistaa sen, että kuntaa viedään eteenpäin kuntalaisten ja valtuuston tahdon mukaan, Harri Peltola sanoo.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä