kuva: Rääkkylän kunta
Rääkkylän kunnanjohtajan valinta siirtyy ensi vuodelle.

Rääkkylä ei vie eteenpäin kunnanjohtajan valintaa. Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että kunnanjohtajan virka jätetään toistaiseksi täyttämättä ja se julistetaan uudelleen haettavaksi keväällä 2021.

Kunnanhallitus haluaa menettelyllä varmistaa jatkuvuuden neuvotteluissa ja järjestelyissä, jotka koskevat Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskuntaa ja sote-palveluja. Lisäksi kunnanhallituksen tavoitteena on saada useampia hakemuksia uudella hakukierroksella. Kaksi viikkoa sitten päättyneeessä haussa hakemuksia kertyi vain kolme.

Uuden suunnitelman mukaan kunnanvaltuusto päättäisi uuden kunnanjohtajan valinnasta kesällä 2021, ja virka täytettäisiin syksyllä 2021.

Rääkkylän kunnanjohtajana vuodesta 2014 toiminut Tuula Luukkonen jää eläkkeelle lokakuun alusta alkaen. Luukkonen on ollut pitkään sairauslomalla, ja Yrjö Eronen on toiminut kunnanjohtajan viransijaisena. Eronen toimi Rääkkylän kunnanjohtajana vuodesta 2007 vuoteen 2013, jolloin jäi eläkkeelle. Kunnanhallitus aikoo esittää seuraavassa kokouksessaan valtuustolle, että Eronen toimisi määräaikaisena kunnanjohtajana siihen saakka, kunnes valtuusto on täyttänyt viran.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.