Teuvan valtuusto valitsi Rami Mattilan kunnanjohtajaksi maanantaina. Mattila sai virkavaalissa 16 ääntä ja Kimmo Jarva 11 ääntä. (Kuva: Pia Valtonen / Teuvan kunta)

Teuvan kunnanjohtajaksi valittua Rami Mattilaa odottaa työmaa, jonka hän tuntee hyvin entuudestaan. Hän on syntynyt Teuvalla ja ollut koko ikänsä sinne tiivisti yhteyksissä.

– Olen viettänyt paljon aikaa kotitilallani erityisesti metsäasioiden parissa ja sinne sijoittuu jatkossa toinen kotini. Olen myös useasti osallistunut syntymäkuntani erilaisiin tapahtumiin, nyt Ilmajoella asuva Mattila kertoo.

Mattila on viime vuodet työskennellyt metsänhoitoyhdistyksen palveluksessa, mutta hänellä on taustallaan mittava kuntaura. Hänellä on yhteensä 18 vuoden kokemus kuntien johtoryhmätyöskentelystä – hän oli ensin kolmisen vuotta Laihian elinkeinoasiamiehenä ja sitten 15 vuotta Ilmajoen yritysasiamieheni. Laihialle hän haki kahdesti kunnanjohtajaksikin, mutta tuolloin ei vielä tärpännyt.

– Kunnanjohtajan tehtävä on alkanut kiehtoa yhä enemmän, kun sote-uudistuksen jälkeen elinvoima-asiat tulivat yhä vahvemmin työn ytimeen. En ole jatkuvasti hakenut kunnanjohtajan paikkoja, mutta nyt Teuvan kohdalla kynnys ylittyi.

Mattilalla on käsitys, että Teuva on hyvähenkinen kunta.

– Näin olen ymmärtänyt. Päättäjät tulevat toistensa kanssa toimeen ja kunnan asiat ovat järjestyksessä. Talouden suhteen on ollut haastavia vuosia, mutta siltäkin kannalta asiat ovat nyt kunnossa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*