Tuomo Sallinen.

Ruokolahti valitsi maanantaina uudeksi kunnanjohtajaksi oikeustieteen maisteri Tuomo Sallisen.

28-vuotias Sallinen on ollut viime vuoden elokuun alusta lähtien virkavapaalla Kiuruveden kaupunginsihteerin virasta. Hän on vuoden mittaisessa tuomioistuinharjoittelussa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa.

Sallinen sai Ruokolahden valtuuston virkavaalissa 20 ääntä, Imatran talous- ja rahoitussuunnittelupäällikkö Raikko Törönen 4 ääntä ja Lappeenrannan kaupungin sidosryhmäjohtaja Johanna Väyrynen 3 ääntä.

– Mietin, että miksi en yrittäisi, kun on mahdollisuus mennä ammatillisesti eteenpäin. Kokonaisharkintaan vaikutti vahvasti myös se, että kihlattuni on kotoisin naapurikunnasta, Sallinen kertoo hakeutumisestaan Ruokolahdelle.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Ruokolahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen, sd., on tyytyväinen valintaprosessiin.

– Se oli aito, hyvä hakukierros. Uskon uuden kunnanjohtajan saavan täyden luottamuksen, vaikka valtuusto ei aivan yksimielinen ollutkaan, Kymäläinen sanoo.

Kunnanjohtajan virkaa tavoitteli 18 hakijaa ja yksi suostumuksensa antanut. Ruokolahden nykyinen kunnanjohtaja Antti Pätilä jää kesällä eläkkeelle.

Alkuvuodesta on valittu jo kaksi alle 30-vuotiasta kunnanjohtajaa. Vaalaan valittu Miira Raiskila on Sallisen tavoin 28-vuotias.

Juttua muutettu 6.3. klo 10.35: Lisätty Sallisen kommentti.