Ruskon kunnanvaltuusto päätti maanantaina siirtää Kari Lehtisen hallintojohtajan virasta kunnanjohtajan virkaan.

– Päätös oli yksimielinen, kertoo Ruskon valtuuston puheenjohtaja Antti Mattila, kesk.

Lehtinen aloittaa toistaiseksi voimassa olevassa virassa 16. syyskuuta. Hän on toiminut Ruskon kunnan palveluksessa lokakuusta 2000 ensin kunnansihteerinä, sittemmin hallintojohtajana ja toiminut myös kunnanjohtajan viransijaisena.

– Suostumuksen antamiseen vaikutti ennen kaikkea se, että se pyyntö tuli hyvinkin laajalta taholta, Lehtinen kertoo.

Valtuusto päätti myös muuttaa hallintojohtajan viran talous- ja hallintojohtajan viraksi. Talous- ja hallintojohtaja on tarkoitus valita loppuvuoden aikana.

Nykyinen kunnanjohtaja Harri Hiitiö jättää tehtävänsä 15. syyskuuta ja siirtyy Pyhärannan kunnanjohtajaksi.

Juttua muutettu 28.8. klo 13.25: Lisätty Lehtisen kommentti.

 

 

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.