Pekka Salmi. (kuva: Tampereen kaupunki/Ari Järvelä)

Apulaispormestari Pekka Salmi, sd., tavoittelee Tampereen pormestarin tehtävää, mikäli SDP nousee Tampereen suurimmaksi puolueeksi.

– Olen pitkään harkinnut asiaa. Pormestarin tehtävä kiinnostaa minua erittäin paljon. Se olisi luonteva jatko nykyiselle apulaispormestarin tehtävälle. Tiedän, mitä tehtävässä menestyminen vaatii. Laajan kokemukseni ansiosta minulla on edellytykset hoitaa tehtävä kunnialla, Salmi perustelee ehdokkuuttaan blogi-kirjoituksessaan.

SDP:n pormestariehdokkaan valitsee kunnallisjärjestön edustajisto. Kunnallisjärjestö on aikaisemmin linjannut, ettei SDP aseta pormestariehdokasta ennen vaaleja.

– Valinta-asiaan palataan vaalien jälkeen. Toivon, että myös muita tehtävästä kiinnostuneita sosialidemokraatteja ilmaantuu viimeistään siinä vaiheessa. Aidossa kansanliikkeessä on luontevaa, että johtotehtäviä tavoittelee useampi ehdokas, SDP:n valtuustoryhmää johtava Salmi toteaa.

Salmi on Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja ja Kuntaliiton hallituksen jäsen.

Salmi nostaa tärkeimmäksi asiaksi Tampereella työllisyyden parantamisen.

– Kaupunki voi mahdollistaa uusia työpaikkoja esimerkiksi satsaamalla koulutukseen ja logistisiin yhteyksiin. Kolmas raide Riimimäen ja Tampereen välille, suora lentoyhteys Pirkkalasta Kööpenhaminaan ja valtakunnallisen logistiikkakeskuksen rakentaminen parantaisivat Tampereen saavutettavuutta ja lisäisivät alueen vetovoimaa.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä