kuva: Siikalatvan kunta
Siikalatvan kunta syntyi vuoden 2009 alussa lakkautettujen Kestilän, Piippolan, Pulkkilan ja Rantsilan kuntien tilalle. Kunnassa on noin 5300 asukasta.

Siikalatvan kunnanjohtajan virkaa tavoittelee 14 hakijaa, ja lisäksi virkaan on annettu kaksi suostumusta. Toinen suostumuksensa antaneista on Siikalatvan talous- ja hallintojohtaja Seija Mäenpää, joka toimii parhaillaan vt. kunnanjohtajana.

Hakuaika päättyi perjantaina 29. marraskuuta. Hakemuksensa jättivat Kauhajoen hyvinvointijohtaja Eija Liikamaa, Peräpohjola Opiston opettaja ja koulutusviennin suunnittelija Hilkka Kulju Keminmaalta, vapaa kirjoittaja Uma Katariina Nissi Oulusta, KAIKU Ethical Oy:n toimitusjohtaja Sami Suomalainen Espoosta, Scandinavian Trust Companyn toimitusjohtaja Vexi Virtanen Hankasalmelta, Parikkalan elinkeinojohtaja Pekka Reiman, yrittäjä, hallintotieteiden tohtori Asko Merilä Utajärveltä, Nostetta ry:n operatiivinen johtaja Irene Koivumäki Pihtiputaalta, ex-kansanedustaja, sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Pirkko Mattila Muhokselta, Posion vs. hallintojohtaja Antti Mulari, Oulun yliopiston professori Pekka Kess Siikalatvalta, valmiusupseeri Risto Makkonen, Edifai Ky:n talous- ja hallintojohtaja Timo Kärkkäinen Raahesta ja Luonto-Liiton talousjohtaja Tarja Karppinen Vihdistä. Mäenpään lisäksi suostumuksensa on antanut Kaisa Louet-Similä Siikalatvalta.

Siikalatvan kunnanjohtajana toiminut Pauli Piilma jätti eroilmoituksensa syyskuussa. Piilma johti kuntaa vuodesta 2016.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä