Sanna Ylinampa. (kuva: Ville Miettinen)

Kittilän vs. kunnanjohtajan valinnasta on valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen, kertoo Suomen Kuvalehti.

Valituksen on tehnyt Harri Mattila, joka hävisi joulukuussa valtuuston
äänestyksessä Ylinammalle äänin 19–8.

Suomen Kuvalehden mukaan Mattila vetoaa valituksessaan muun muassa siihen, että hän on ansiovertailun mukaan selvästi ansioituneempi kuin Ylinampa.

Kauhavalainen filosofian maisteri Harri Mattila on kokenut kuntajohtaja. Hän on toiminut Alahärmän kunnanjohtajana ja Kauhavan, Ylihärmän, Alahärmän ja Kortesjärven kuntaliitoksen jälkeen Kauhavan kaupunginjohtajana.

Mattilan kuuden vuoden määräaikainen kausi Kauhavalla päättyi vuoden 2014 lopussa. Sen jälkeen hän on toiminut muun muassa Kainuun sote- ja maakuntauudistuksen muutosjohtajana syyskuusta 2016 viime vuoden kesäkuun loppuun.

Sijaisuutta tavoitteli 24 hakijaa, joista 4 haastateltiin. Asiassa esittelijänä toiminut controller Tuija Lång esitti kunnanhallitukselle, että se olisi tarjonnut valtuustolle Mattilan valintaa. Lång perusteli esitystään Mattilan johtajakokemuksella. Äänin 6–2 hallitus kuitenkin esitti Ylinamman valintaa.