Valtiotieteiden tohtori, Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen tavoittelee Savitaipaleen kunnanjohtajan virkaa. Kuitunen liittyi viran hakijoihin toisella hakukierroksella, joka päättyi perjantaina 27. tammikuuta.

Ennen Kuntoutussäätiön pestiään Kuitunen työskenteli noin kuuden vuoden ajan Mikkelin kaupungin kehitysjohtajana. Kuntoutussäätiössä hän aloitti vuoden 2015 alussa. Hän on ollut myös VTT:n ja konsulttiyhtiö NetEffectin palveluksessa.

1990-luvulla Kuitunen oli tutkijana Turun yliopistossa ja työskenteli muun muassa Kuntaliiton KuntaSuomi-tutkimusohjelman tutkimusten parissa. Hänen väitöskirjansa vuonna 2000 käsitteli kunnallisvaalien ehdokasasettelua.

Muut uudet hakijat ovat maa- ja markkinointijohtaja Ilpo Haalisto Nousiaisista,
auto- ja konetekniikan insinööri Lasse Käiväräinen Savitaipaleelta ja
diplomi-insinööri, yrittäjä Jaakko Kilpeläinen Lappeenrannasta.

Suostumuksensa on antanut eläkkeellä oleva kunnanjohtaja Kalevi Ylisirniö. Ylisirniö on toiminut kunnanjohtajana Vetelissä, Kiimingissä ja Mäntsälässä.

Ensimmäisellä hakukierroksella virkaa hakivat kauppatieteiden maisteri, asiakkuuspäällikkö Sirkka Hiltunen Helsingistä, hallintotieteiden maisteri, Sulkavan kunnan talous- ja hallintojohtaja Juho Järvenpää, hallintotieteiden tohtori, yrittäjä Kimmo Kainulainen Mikkelistä, yhteiskuntatieteiden maisteri, toiminnanjohtaja Matti Kuittinen Tohmajärveltä, kauppatieteiden maisteri, yrittäjä Mervi Rings Lemiltä, filosofian maisteri, toimitusjohtaja Jaripekka Turtiainen Vihdistä ja hallintotieteiden maisteri, johtaja Eva-Kaarina Vesanen Mikkelistä. Viran tavoittelijoita on nyt yhteensä 12.

Savitaipaleen nykyinen kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi jää eläkkeelle huhtikuun alussa. Hän on johtanut kuntaa vuodesta 2006. Sitä ennen hän toimi Haukivuoren kunnanjohtajana.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä