Soini haastattelee kahdeksan kunnanjohtajaehdokasta
Soinin kunnanhallitus on valinnut kunnanjohtajan virkaa hakeneista kahdeksan haastateltavaa.
Haastattelukutsun saavat Aki Heiskanen, Juha Viitasaari, Valtteri Väyrynen, Hannu Kuusela, Marko Noronen, Arja Väliaho, Timo Kärkkäinen ja Jari Iso-Koivisto. Haastattelut pidetään 24. toukokuuta.
Virkaa tavoitteli kaikkiaan 16 hakijaa. Virka tuli avoimeksi, kun Stefan Sundberg irtisanoutui maaliskuussa. Sundberg johti kuntaa syksystä 2013.
Soini on noin 2200 asukkaan kunta Etelä-Pohjanmaalla.
Luitko jo?
Luetuimmat
- Uutiset
- Työpaikat
- Opettajat kertovat, että yhdeksäsluokkalaiset tekevät nyt alakoulutason käsitöitä
- Kemi on valmis koviin päätöksiin, jos järjestelmään ei saada tolkkua – Keminmaa ja Simo eivät lämpene kuntaliitokselle
- Janakkalan kunnanjohtaja Riikka Moilanen odotti viranomaisen yhteydenottoa – "Räjähtävät äänet kuuluivat kauas"
- "Päätös oli suorastaan järkyttävä pettymys" – Tämän takia Karkkilan kaupunginjohtaja Juha Jokitalo oletti korkeimman oikeuden myöntävän valitusluvan
- Vähemmän Popedaa, enemmän kansainvälisyyttä, toivoo tapahtumajohtaja Perttu Pesä – "Ei Tampereelle tule luontaisesti turismia"
Mielipidekirjoitus
Uutiset
Uutiset
Laki
Opetus ja kulttuuri
- Kari Herlevi ja Niina Kuuva mukaan Savonlinnan kaupunginjohtajakisaan
- Tiina Mäenpää siirtyy Kuopion työllisyysaluejohtajaksi
- Kuopion kärkivirkoihin runsaasti hakemuksia - haastateltavat jo valittu
- Pietarsaaren jatkohaku toi kuusi uutta ehdokasta kaupunginjohtajaksi - Inkoon kunnanjohtaja Robert Nyman liittyi viran tavoittelijoihin
- Taivassalon, Eurajoen, Laukaan ja Pälkäneen kunnanjohtajat etenevät soveltuvuusarvointeihin Nokialla
Työpaikkauutiset
Työpaikkauutiset
Työpaikkauutiset
Työpaikkauutiset
Työpaikkauutiset
Tilaa uutiskirje
Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake liittyäksesi postituslistalle. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.




