Johanna Rannanjärvi.

Soinin uusi kunnanjohtaja on Johanna Rannanjärvi. Soinin valtuusto valitsi Rannanjärven maanantaina yksimielisesti. Rannanjärvi on seinäjokelainen hallintotieteiden maisteri ja Ruokaviraston ylitarkastaja.

– Jo opiskeluaikoina syntyi ajatus, että kunnanjohtajan monipuolinen työ voisi olla jossain vaiheessa sitä, mitä haluaisin tehdä. Soinin kunnasta on viime vuosina tullut positiivisia uutisia. Niistä paistaa se, että pienikin kunta voi menestyä ja kehittyä, jos asenne on kohdallaan. Kun kunnanjohtajan paikka tuli auki, niin ilman muuta sitä hain, Rannanjärvi kertoo.

Rannanjärvi on tehnyt työuransa tiiviisti Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan liittyvissä tehtävissä ELY-keskuksessa, Leader-ryhmässä ja Ruokavirastossa.

– Nykyisessä työssäni olen vastannut 54 Leader-ryhmän toiminnan ohjeistuksesta, neuvonnasta ja koulutuksesta kehittämisohjelman toimeenpanoon liittyen. Olen viime aikoina tehnyt paljon hallinnon ohjauskäyntejä Leader-ryhmiin ja sitä kautta saanut laajaa näkemystä maaseutukuntien tilanteista ympäri Suomen. Graduni tein kansalliseen KOKO-ohjelmaan liittyen, jossa tutkin syvällisesti Ylivieskan seutukunnan kuntien toimintakenttää ja tulevaisuuden näkymiä.

Virkaa tavoitteli 17 hakijaa, joista 6 haastateltiin. Soveltuvuustesteihin valittiin Rannanjärven lisäksi Posion vs. hallintojohtaja Antti Mulari.

Soini valitsi seuraajan Juha Viitasaarelle, joka siirtyy marraskuussa Virtain kaupunginjohtajaksi. Viitasaari on johtanut Soinin kuntaa syksystä 2017.

Juttua täydennetty 12.11. klo 9.32: Lisätty Rannanjärven kommentit.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä