kuva: Taivalkosken kunta
Taivalkoski valitsee syyskuussa seuraajan Jukka Mikkoselle.

Taivalkosken maanantaina kokoontunut kunnanhallitus ei nimennyt ehdokastaan kunnanjohtajaksi. Hallitus esittää vain, että valtuusto suorittaa kunnanjohtajan vaalin.

Kunnanjohtajan virkaa tavoitteli kahdella hakukierroksella yhteensä 13 hakijaa ja yksi suostumuksensa antanut.

Haastatteluun pääsi kuusi johtajaehdokasta, joista soveltuvuusarviointiin poimittiin Sanna Savolainen, Maarit Tihinen ja Kaisu Lehtinen-Nevalainen.

Savolainen on kasvatustieteiden maisteri ja BusinessOulun projektipäällikkö, Tihinen filosofian tohtori ja VTT:n erikoistutkija ja Lehtinen-Nevalainen yhteiskuntatieteiden maisteri ja Suomussalmen Talentti-hankkeen projektipäällikkö.

Taivalkoski valitsee 10. syyskuuta seuraajan Jukka Mikkoselle, joka jää eläkkeelle joulukuun alussa. Mikkonen on johtanut kuntaa vuodesta 2008.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä