Tammelan valtuusto uusi kunnanjohtajavalinnan maanantaina 1. syyskuuta mahdollisen menettelytapavirheen vuoksi. Kalle Larsson valittiin kunnanjohtajaksi, kuten tehtiin myös kaksi viikkoa sitten.

Larsson sai 23 ääntä 27-jäsenisessä valtuustossa. Rääkkylän ex-kunnanjohtaja Teemu Kejonen sai kaksi ääntä, ja kaksi valtuutettua jätti tyhjän lapun.

Mahdollisessa menettelytapavirheessa oli kyse siitä, miten ja kuinka suurelle joukolle luottamushenkilöitä soveltuvuusarvioinnin tulokset olisi pitänyt esittää.

Larsson on Toivakan kunnanjohtaja. Hän on aiemmin työskennellyt Varsinais-Suomen liiton erikoissuunnittelijana.

Tammela valitsi kunnanjohtajan viiden vuoden määräajaksi. Larsson seuraa virassa Matti Setälää, joka jäi heinäkuussa lomalle ja jää lomien jälkeen eläkkeelle.

Elokuun alusta alkaen vs. kunnanjohtajana on toiminut eläkkeellä oleva keskustan entinen kansanedustaja ja ministeri Martti Pura.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*