kuva: Kari Långsjö
Teemu Japisson aloitti Kuntaliitossa elokuussa.

Valtakunnallisten liikuntajärjestöjen johtotehtävissä pitkään toiminut Teemu Japisson on Kuntaliiton liikunta- ja nuorisoasioiden uusi erityisasiantuntija. Tehtävässä aiemmin pitkään toiminut Kari Sjöholm jäi keväällä eläkkeelle.

Elokuussa työskentelynsä aloittanut Japisson korostaa, että jokaisen kunnan on löydettävä oma mallinsa toimia. Tämä on tehtävä niin liikunnan kuin nuorisotyön saralla.

– Kunnan itse on mietittävä, mikä on paras ratkaisu. Osassa kunnissa on kaupallisia toimijoita tai aktiivisia urheiluseuroja, jotka tuottavat kuntalaisten tarvitsemat liikuntapalvelut. Jos nämä puuttuvat, niin sitten kunnan tehtävänä on toimia myös liikuntapalvelujen tuottajana isoillekin ryhmille erityisryhmien liikuttamisen ohella, Japisson pohtii.

Pessimistit arvioivat sote- ja maakuntauudistuksen romuttavan kuntien nykyiset hyvät toimintamallit, kun ennaltaehkäisevän työn hyödyt ja tekemättömyyden laskut kuittaa valtio.

– Haluan uskoa, että kunnat eivät lopeta tekemäänsä hyvää työtä. Se on erittäin tärkeää niin liikunnan kuin nuorisotyön puolella, Japisson sanoo.

Pekka Moliis

Lue koko juttu tuoreesta Kuntalehdestä

Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.