Oulunkaaren kuntayhtymän ylilääkäriksi on valittu Oulunkaaren terveyspalvelujohtajana työskentelevä Tuula Saukkonen.

Oululainen Saukkonen on yleislääketieteen erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Hän on työskennellyt Oulunkaaren terveyspalvelujohtajana vuodesta 2012 ja sitä ennen muun muassa vastaavana lääkärinä Myllyojan terveysasemalla sekä vastaavana työterveyslääkärinä sote- ja kasvutiimissä Oulun Työterveydessä. Lisäksi Saukkonen on työskennellyt Oulun yliopistolla tutkijana ja opettajana.

Nykyinen Ylilääkäri H. Tapio Hanhela jää eläkkeelle syyskuun alusta lähtien.

Kuntayhtymä on eriyttänyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen. Ylilääkäri toimii terveydenhuollon asiantuntijana Oulunkaaren ja jäsenkuntien välisessä yhteistyössä. Ylilääkäri vastaa terveyspalvelujen järjestämisestä ja terveyspalvelujohtaja niiden tuottamisesta. Terveyspalvelujohtaja toimii myös kuntayhtymän johtavana lääkärinä.

Oulunkaaren kuntayhtymään kuuluvat Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala.
Työntekijöitä on noin 1 200 ja budjetti on noin 124 miljoonaa.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Moikka
    Saisinko , Ediriisit Äitini osalta kun hän menehtyi 2.2.2018. Vuodelta 2009 -2.2.2018
    Olisko mahdolista olen hänen Lapsensa Kari Toska
    Osoite Kari Toska Pekolankatu 55
    13220 Hämeenlinna Puh. 0405207418
    KIITOS.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*