Seppo Niskanen on pohjoissavolaisen Tervon uusi kunnanjohtaja.

Tervon valtuusto valitsi torstaina Seppo Niskasen yksimielisesti uudeksi kunnanjohtajaksi.

Niskanen, 41, työskentelee Suomen Metsäkeskuksessa elinkeinopäällikkönä Pohjois-Savon alueella ja on paneutunut työssään maaseudun elinvoiman kehittämiseen ja EU-­hankkeisiin. Niskanen on valmistunut maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi 2003. Hän on suorittanut myös merkonomin tutkinnon ja johtamisen erikoisammattitutkinnon.

– Tervo on ihmisen kokoinen maaseutukunta, ja olen aina ollut kiinnostunut maaseudun kehittämisestä. Olen nykytyössäni luonut maakuntaan verkostoja, joita voin hyödyntää kunnanjohtajan työssä, sanoo Niskanen.

Niskasella on Tervossa ja lähialueella myös sukujuuria. Kunnanjohtajan työssä Niskasta kiinnostaa monipuolinen tehtäväkenttä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Siinä voi kehittää uutta. Samalla voin kehittää itseäni, kun siirryn uudelle sektorille.

Luontoa, pendelöintiä ja etätyötä

Tervo on 1500 asukkaan kunta Pohjois-Savossa noin 60 kilometrin päässä Kuopiosta.

– Sen elinvoima syntyy luonnosta, vesistöstä, matkailusta, vapaa-ajan asukkaista, laajasta yhteistyöstä ja yhteistoiminnasta naapurikuntien kanssa ja yritysmyönteisyydestä,  Seppo Niskanen luettelee.

– Lisäksi ulkopuolista rahoitusta, EU-rahoitus mukaan lukien, on aktiivisesti hyödynnettävä kunnan kehittämisessä.

Kuopion läheisyys kannattelee Tervoa. Iso osa kunnan työikäisistä pendelöi.

– Myös monipaikkakuntaisuus etätyön kautta on Tervolle yksi mahdollisuus, Niskanen sanoo.

Viran tavoittelijoita oli kaikkiaan 12, joista 5 haastateltiin. Kunnanjohtajan virka tuli haettavaksi, kun Petteri Ristikangas valittiin Siilinjärven talousjohtajaksi. Ristikangas toimi kunnanjohtajana vuoden 2011 alusta.