Tuusniemen kunnanhallitus esittää yksimielisesti valtuustolle, että kunnanjohtajaksi valitaan hallintotieteiden maisteri Timo Kiviluoma.

Kiviluoma on Maaningan entinen kunnanjohtaja, joka työskentelee nykyisin Kuopion perusturvan ja terveydenhuollon talouspäällikkönä.

Kiviluoma oli Maaningan talous- ja elinkeinojohtaja, ja hän toimi määräaikaisena kunnanjohtajana joulukuusta 2012 vuodenvaihteeseen 2014–2015, jolloin Maaninka liittyi Kuopion kaupunkiin.

Kunnanjohtajan virkaa tavoitteli kahden hakukierroksen jälkeen 16 hakijaa. Soveltuvuusarvioinnissa kävivät Kiviluoman lisäksi Heikki Pietarinen, Tero Oinonen ja Laura Tolkkinen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Virka tuli haettavaksi, kun neljä ja puoli vuotta kuntaa johtanut Toni Auvinen irtisanoutui toukokuussa. Auvinen työskentelee nykyisin Pohjois-Savon liiton digijohtajana.