kuva: Kuntarahoitus.
Timo Vesala on Kuntarahoituksen ensimmäinen pääekonomisti.

Kuntarahoituksen pääekonomistiksi on nimitetty valtiotieteiden tohtori Timo Vesala, 44. Vesala siirtyy Kuntarahoitukseen Säästöpankkiryhmän pääekonomistin tehtävästä.

Kuntarahoituksessa ei aiemmin ole ollut pääekonomistia.

– Kuntarahoituksessa pääekonomistin rooli on erilainen kuin liikepankkien vastaavat tehtävät: siinä on erityisen vahva yhteiskunnallinen näkökulma, toimitusjohtaja Esa Kallio sanoo Kuntarahoituksen tiedotteessa.

– Globaalien markkinoiden kehityksen ohella Kuntarahoituksen pääekonomistin tehtävänä on ymmärtää niitä vaikutuksia, joita sekä kansainvälisellä talouskehityksellä että Suomen sisäisillä trendeillä on maan talouteen yhtiön asiakkaiden toimintaympäristönä, Kuntarahoituksen pääomamarkkinoista vastaava johtaja Joakim Holmström toteaa.

Vesalan mukaan Kuntarahoituksessa on mahdollisuus tehdä merkittävää työtä tärkeän yhteiskunnallisen toimijan palveluksessa.

– Ekonomistina haluan antaa talouden suunnasta luotettavaa tilannekuvaa, joka hyödyttää sekä Kuntarahoituksen omaa liiketoimintaa että asiakkaiden päätöksentekoa, Vesala sanoo.

Kuntarahoitus Oyj on Suomen suurimpia luottolaitoksia, ja yhtiön tase on yli 35 miljardia euroa. Kuntarahoituksen omistavat kunnat, Keva ja Suomen valtio. Kuntarahoituksen varainhankinnalla on Kuntien takauskeskuksen takaus.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä