Timo Welsby. (kuva: Mamk)

Mikkeli Areena Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu Timo Welsby. Welsby aloittaa toimitusjohtajana huhtikuun alussa.

Keväällä 2018 valmistuva Areena on liikunnan, tapahtumien ja kulttuurin käyttöön tarkoitettu monitoimihalli, jonka omistajina Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy, Mikkelin kaupunki ja Suomen Nuoriso-opisto.

Welsby on tehnyt pitkän uran Vuokatin Urheiluopistossa. Hän on toiminut urheiluopiston rehtorina viimeiset seitsemän vuotta, vastaten viimeisimpinä vuosina myös myynti- ja markkinointipäällikön tehtävistä.

Welsby on kasvatustieteiden maisteri, ja hän viimeistelee parhaillaan Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa Executive MBA (Executive Master of Business Administration) -tutkintoa. Hänellä on myös liikunnanohjaajan ja urheiluhierojan koulutus.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Mikkeli Areena on poikkeuksellinen ja valtakunnallisesti merkittävä investointi, johon tartun mielelläni yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa, Welsby kertoo.

Welsby on alun perin kotoisin Varkaudesta, mutta savolaisista juurista huolimatta Iso-Britannian kansalainen.

– Iso-Britannian kansalaisuuden olen saanut isältäni, joka teki oman työuransa teollisuuden parissa Varkaudessa.