Toivakan valtuusto valitsi maanantaina Helena Vuopionperän yksimielisesti uudeksi kunnanjohtajaksi.

Vuopionperä, 28, on yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on toiminut keväästä 2018 Uuraisten talous- ja hallintopäällikkönä ja sitä ennen Pihtiputaan kunnansihteerinä.

– Toivakasta on tullut minulle aina erittäin hyvä vaikutelma, ja Uuraisten ja Toivakan yhteisestä paikallislehdestä on tullut aina seurattua myös Toivakan uutisia. Toivakassa on paljon mahdollisuuksia ja potentiaalia, vaikka toki kaikissa kunnissa on myös aina omat haasteensa voitettaviksi. Pienet kunnat ovat kuitenkin minun juttuni kaikkine ominaisuuksineen, Vuopionperä sanoo.

Vuopionperää kiehtoo kunnanjohtajan työssä kiehtoo monipuolisuus, haasteellisuus ja konkreettisuus.

– Työtä tehdään kunnan ja kuntalaisten eteen monella elämän osa-alueella ja työn tulokset ovat näkyviä. Johtajuuden ja hallinnon lisäksi työssä korostuu palveluhenkisyys ja yhteistyö moneen eri suuntaan. Kunnanjohtajan työ on minulle unelmatyö.

Toivakka valitsi seuraajan Pirkko-Liisa Vesteriselle, joka jää eläkkeelle ensi vuoden helmikuussa. Pitämättömien lomien takia Vesterinen lopettaa käytännössä työnsä kuluvan vuoden syyskuussa. Hänet valittiin kunnanjohtajaksi joulukuussa 2014.

Virkaa tavoitteli 11 hakijaa.