Vesa Anttila.

Tyrnävän valtuusto valitsi maanantaina Vesa Anttilan uudeksi kunnanjohtajaksi. Päätös oli yksimielinen.

Anttila, 45, on kasvatustieteiden maisteri ja Iin kunnan opetus-ja varhaiskasvatuspäällikkö. Hän on työskennellyt nykyisessä tehtävässään kuusi vuotta ja toiminut aiemmin muun muassa Haukiputaan yläkoulun rehtorina ja Pudasjärven alakoulun rehtorina.

– Nykyinen virkani pitää sisällään opetuksen ja varhaiskasvatuksen lisäksi myös kunnan turvallisuus- ja hyvinvointiasiat eli aika paljon kunnan perustehtävistä. Olen pärjännyt työssäni mielestäni ihan hyvin ja ajattelin pyrkiä uralla eteenpäin, kun sopiva paikka Oulun läheisyydessä tuli tavoiteltavaksi, Anttila kertoo.

Viran tavoittelijoita oli kahdella hakukierroksella yhteensä 22, joista 6 haastateltiin.

Kunnanjohtajan virka tuli haettavaksi, kun Tyrnävää vuodesta 2014 johtanut Marjukka Manninen irtisanoutui ja siirtyi vuoden alussa Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksen muutosjohtajaksi.

Anttila siirtynee Tyrnävälle jo kevään aikana.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä