Rautavaaran kunnanjohtaja Unto Murto jää eläkkeelle ensi vuoden helmikuun alusta lukien. Murto täytti 67 vuotta tammikuussa.

Lieksassa syntynyt Murto on toiminut johtotehtävissä lukuisissa kunnissa. Kunnanjohtajana tai kunnanjohtajan sijaisena hän on työskennellyt Artjärvellä, Mietoisissa, Nummi-Pusulassa, Punkaharjulla, Multialla sekä Rautavaaralla vuodesta 2011 alkaen. Kunnansihteerinä hän ollut Kalannissa ja Viialassa. Kuntakoulutus Oy:n koulutuspäällikkönä Murto toimi 1995–1997.

Murto on Tampereen yliopiston kunnallistutkinnon suorittanut sosionomi. Hallintotieteiden maisterin paperit hän sai samasta yliopistosta 1986, ja hänen pro gradu -tutkielmansa käsitteli sairaanhoitopiirin hallinnon järjestämistä. Murron työura kuntien palveluksessa alkoi 1979 Kanta-Hämeen keskussairaalan kuntainliiton yleissihteerin tehtävästä.

Rautavaaran kunnanhallitus päätti maanantaina julistaa kunnanjohtajan viran haettavaksi siten, että hakuaika päättyy elokuun lopussa.

Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.