Sanna Kauvosaari on Vesannon uusi kunnanjohtaja.

Vesannon valtuusto valitsi maanantaina kauppatieteiden maisteri Sanna Kauvosaaren yksimielisesti kunnanjohtajaksi.

– Valinta on kunnanhallituksen esityksen mukainen. Asiassa ei käytetty yhtään puheenvuoroa, valtuuston puheenjohtaja Markku Forss, kesk., kertoo.

Kauvosaari, 37, on kehittämisyhdistys Mansikka ry:n toiminnanjohtaja. Mansikka on Leader-ryhmä, jonka toiminta-alueeseen kuuluvat Pohjois-Savon eteläisimmät ja lounaiset kunnat: Suonenjoki, Tervo, Vesanto, Rautalampi, Leppävirta ja Varkauden maaseutualue.

– Vesanto on minulle tuttu kunta jo nykyisen työni kautta. Olen mielenkiinnolla seurannut siellä harkiten tehtyä strategiatyötä ja kunnassa pinnan alla poreilevaa kehittämisintoa, joka odottaa valjastamista hyötykäyttöön, Kauvosaari kertoo hakeutumisestaan Vesannolle.

– Otan uuden haasteen innolla vastaan. Uskon, että tuon merkittävän lisän Vesannon elinvoimatyöhön.

Nykyinen kunnanjohtaja Pasi Lievonen jäi ensimmäiselle varasijalle. Lievosen määräaikainen kausi katkeaa vuoden lopussa. Hän on johtanut kuntaa määräaikaisin pestein elokuusta 2007.

Viran tavoittelijoita oli 11. Kunnanjohtaja valittiin nyt toistaiseksi voimassa olevaan virkaan.

 

Juttua muutettu 13.11. klo 10.34: Lisätty Kauvosaaren kommentit.

 

 

 

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä