Vesa Haapamäki.

Virtain kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki on valittu Tuomi Logistiikka Oy:n toimitusjohtajaksi. Tuomi Logistiikka on yhteishankinta- ja logistiikkayhtiö, jonka omistajia ovat Tampereen kaupunki, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja 19 kuntaa.

Haapamäki on insinööri ja kauppatieteiden maisteri. Hän aloittaa Tuomi Logistiikan palveluksessa 2. syyskuuta.

– Tuomi Logistiikka on mielestäni suuren potentiaalin omaava ja innovatiivinen yhtiö, Haapamäki perustelee hakeutumistaan uusiin tehtäviin.

Tuomi Logistiikkaa aiemmin johtanut Reko Martti jätti yhtiön helmikuussa. Varatoimitusjohtaja Erkki Harju hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä, kunnes Haapamäki ottaa tehtävän vastaan.

Tampereen Logistiikka Liikelaitos ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin materiaalipalvelut yhdistyivät vuoden 2016 alussa Tuomi Logistiikka Oy:ksi. Yhtiöllä on noin 240 työntekijää.

Pieksämäki täyttää parhaillaan kaupunginjohtajan virkaa, ja Haapamäki oli siellä neljän soveltuvuusarviointiin valitun kärkiehdokkaan joukossa. Haapamäki kertoo peruneensa hakemuksensa Pieksämäelle.

Juttua muutettu 22.5. klo 21.20: lisätty Haapamäen kommentti.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä