Varkauden kaupunginhallitus on nostanut sosiaali- ja terveysjohtaja Seppo Lehdon palkan 13 846 euroon, kertoo Warkauden Lehti. Lehdon palkka nousi 4 100 euroa.

-Melkoinen huippupalkka lääkärijohtajaksi. HUS:in toimitusjohtaja Aki Lindén taitaa olla ainoa, joka tienaa enemmän, ja hänellä on 20 000 alaista, sanoo Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila Warkauden Lehdessä.

Kaupunginhallitus piti Lehdon tehtäväkohtaisen palkan ennallaan 9 746 eurossa. Kokonaispalkkaa nosti 3 500 euron kuukausikorvaus yhden poliklinikkapäivän pitämisestä viikossa sekä 600 euroa vastaavan ylilääkärin tehtävien hoidosta.

Lehto oli hakeutumassa pois Varkaudesta, kun palkkaa nostettiin. Hänet oli jo valittu Lapin sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriksi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kaupunginjohtaja Hannu Tsupari sanoo Warkauden Lehdessä, että Lehto haluttiin pitää Varkaudessa.

– Hän on palkkansa ansainnut. Onhan se toki paljon ja eiköhän katto ollut nyt tässä.

Warkauden Lehti kertoo, että kaupunki ei tiedottanut tavalliseen tapaan heinäkuussa pidetystä kaupunginhallituksen kokouksesta, jossa päätettiin Lehdon palkasta. Lehdistö ei saanut kokouksen esityslistaa, eikä sitä julkaistu kaupungin verkkosivuilla ennen kokousta.

Kokouksen pöytäkirja ilmestyi WL:n mukaan kaupungin verkkosivuille useita päiviä kokouksen jälkeen, mutta sitä ei toimitettu lainkaan tiedotusvälineille, joille yleensä tiedotetaan päätöksistä heti kokouksen jälkeen. Kaupunginjohtaja Tsuparin mukaan viivästykset tiedottamisessa johtuivat lomista.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Tarkistapa mitä uusi kuntalaki sanoo nähtävillä olosta yleisessä tietoverkossa, se on nyt virallinen kanava, enää ei auta että on lomalla, siitä alkaa tiedoksisaanti pyöriä

  2. Pätö kylällä kuin Warkaudessa tuollainen palkka perusteeton ja täysin kohtuuton. Päätös osoittaa, ettei asiat enää ole kaupunginjohdon hallussa. Toivottavasti varkautelaiset ymmärtävät reagoida päätöksestä, jottei monen tauti muutu epidemiaksi.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*