Nykyinen kaupunginjohtaja Hannu Komonen on tällä hetkellä virkavapaalla, joten johtajan tuolilla ei istu Heinolassa kukaan. Komonen jää eläkkeelle syksyllä, ja alun perin kaavailtiin, että Rinnevaara olisi Komosen opissa jonkin aikaa ennen tämän eläkkeelle siirtymistä.

YLE Lahden mukaan Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Ahonen aikoo tavata Rinnevaaran parin viikon kuluttua ja keskustella tämän kanssa töiden nopeammasta aloittamisesta.

Pyhäjärven kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara valittiin Heinolan kaupunginjohtajaksi viime marraskuussa. Joulukuussa Rinnevaaran valinnasta tehtiin kuitenkin valitus Kouvolan hallinto-oikeuteen. Valittaja on heinolalainen yksityishenkilö, joka vaatii päätöksen kumoamista lainvastaisena sekä virheellisiin ja puutteellisiin tietoihin perustuvana.

Kaupunginjohtajan valintapäätös ei ole lainvoimainen ennen, kuin Kouvolan hallinto-oikeus on käsitellyt valituksen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



(KL)

YLE: Heinola haluaa kaupunginjohtajan valituksista huolimatta

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*