Tällä hetkellä Ari Sopanen työskentelee Ylä-Savon Kehityksen yhteyspäällikkönä. Koulutukseltaan Sopanen on ekonomi. Hän on 55-vuotias ja syntyisin Oulusta.

 

Kuntaliitoksille tuleva kunnanjohtaja ei lämpene.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

– Kaavilla on sellainen tahtotila, että kunta tulee säilymään itsenäisenä, ja periaatetasolla minulle ei ole kukaan vielä todistanut sitä, että iso kunta tuo etuja. Meillä on tässä lähialueilla tapahtunut joitakin liitoksia, ja niissä on odotettu etuja mutta koettu menetyksiä, Sopanen perustelee Ylelle.

 

Kaavin kunnanjohtajahaku käynnistyi, kun edellinen kunnanjohtaja Marko Korhonen siirtyi Lapinlahden johtoon. Ennen Sopasen valintaa Kaavilla järjestettiin kaksi hakukierrosta, joiden jälkeen loppusuoralle pääsi kolme hakijaa.

 

(KL)

 

Ylen uutinen aiheesta

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*