Muonion kunnanhallitus päätti esittää Tornbergiä kunnanjohtajaksi äänestyksen jälkeen. Kunnanjohtajan tehtävissä Tornberg on toiminut aiemmin muun muassa Kuusamossa, Ranualla
ja Iissä.

Varalle kunnanhallitus esittää valtiovarainministeriön tarkastaja
Sirpa Hartojokea Keravalta. Kunnanhallitus päätti asioista maanantain kokouksessaan.

Muonion johtajavalinta on edennyt vaikeuksien kautta, sillä viime vuoden lopussa kunnanjohtajaksi valittu Ari Maaninka ei ottanut virkaa vastaan. Lisäksi viransijaisena kunnanjohtajana toiminut Leena Lehtoruusu veti hakemuksensa pois kesken prosessin.

Lopullisesti kunnanjohtajan valinnasta päättää ensi keskiviikkona kokoontuva kunnanvaltuusto.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



(KL)

YLE: Kyösti Tornberg vahvoilla Muonion kunnanjohtajaksi

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*