Maija Pihlajamäki on toiminut Ylitornion kunnanjohtajana vuodesta 2021. (Kuva: Timo Aalto)

Soinin kunnanhallitus esittää asiaa valmistelleen haastatteluryhmän esityksen pohjalta Maija Pihlajamäen valintaa kunnanjohtajaksi.

Pihlajamäki on Lehtimäellä vuonna 1963 syntynyt hallintotieteiden maisteri. Hänet valittiin Ylitornion kunnanjohtajaksi helmikuussa 2021.

Pihlajamäki toimi Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtajana vuodesta 2010 syksyyn 2020 saakka. Sitä ennen hän työskenteli muun muassa keskustan kaupunkitoiminnan suunnittelupäällikkönä, keskustan kunta- ja maakuntasihteerinä ja Mielenterveyden Keskusliiton aluesihteerinä.

Pihlajamäki ei hakenut Soinin kunnanjohtajan virkaa, vaan antoi siihen suostumuksensa hakuajan päättymisen jälkeen. Hakijoita oli 13.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kunnanjohtajan virka tuli tavoiteltavaksi, kun Johanna Rannanjärvi valittiin Hämeenkyrön kunnanjohtajaksi. Rannanjärvi siirtyy uuteen työhönsä tammikuussa.