Tytti Määttä on vahvasti menossa Pohjois-Savon maakuntajohtajaksi. (Kuva: Kerttu Komulainen)

Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä on nousemassa Pohjois-Savon uudeksi maakuntajohtajaksi. Valintaa valmistellut haastatteluryhmä esittää yksimielisesti maakuntahallitukselle, että Pohjois-Savon maakuntajohtajan virkaan valitaan valtiotieteiden maisteri Tytti Määttä. Varasijalle haastatteluryhmä ei esitä ketään.

Kuhmon kaupunginjohtajana Tytti Määttä on toiminut vuodesta 2018 lähtien. Sitä aiemmin hän oli syntymäkuntansa Vaalan kunnanjohtajana kahdeksan vuotta. Ennen kunnanjohtajauraansa Määttä työskenteli Kuntaliiton erityisasiantuntijana.

Pohjois-Savon maakuntajohtajan virka tuli avoimeksi, kun entinen maakuntajohtaja Marko Korhonen valittiin Pohjois-Savon hyvinvointialuejohtajaksi. Virkaan tuli kaikkiaan 18 hakemusta.

Maakuntahallitus tekee esityksensä valtuustolle kokouksessaan 28. marraskuuta. Valtuusto päättää lopullisesti virkaan valittavasta 12. joulukuuta.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä