Viitasaaren kaupunginjohtajan virasta oli kiinnostunut 11 hakijaa.

Viitasaarelle on haussa uusi kaupunginjohtaja, kun yhdeksän vuotta kaupunkia johtanut Janne Kinnunen lähti Mikkeliin kaupunginjohtajaksi. Hakuajan päättyessä virkaan oli hakenut myös kaksi kuntajohtajaa eli Kinnulan keväällä aloittanut kunnanjohtaja Kirsi Kellokangas ja Lestijärvellä vt. kunnanjohtajana toimiva Markku Vehkaoja.

Kunnanjohtajakokemusta on myös Eino Nissisellä, joka on vuosien saatossa toiminut kunnanjohtajana Karstulassa ja kahteen otteeseen Kyyjärvellä. Nissinen valittiin Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon aiemmin tänä vuonna keskustan riveistä.

Lisäksi virkaan hakijoita olivat Pilvi Österman, Peter Marks, Marco Piispanen, Mervi Pääkkö, Juha Liukkonen, Emil Jyrämö, Henri Käpyaho ja Niko Käpyaho. Österman on Inkoon perusturvajohtaja, Pääkkö Korpelan Voima Oy:n hallinto- ja talousjohtaja ja Liukkonen Orimattilan elinkeinopäällikkö.