Kuortane

Kuortaneen kunnassa on haettavana elinkeinovastaavan virka

Kuortaneella yritystoiminta on vahvaa ja monipuolista. Kunnassa merkittävänä työllistäjänä toimivat muun muassa metallialan yritykset. Liikunnan ja urheilun keskiössä taas on kasvava urheiluopisto. Yrittäjämyönteisyys on helppoa keskellä Etelä-Pohjanmaan kauneinta luontoa, lähellä kaikkea.

Kuortaneen kunta hakee elinkeinovastaavan virkaan asiantuntijaa kehittämään paikkakunnan yrittäjyyskulttuuria sekä edesauttamaan paikkakunnan monipuolisen elinkeinoelämän kehittymistä. Viran kelpoisuusehtona on vähintään toisen asteen tutkinto. Valinnassa arvostetaan hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, kehityssuuntautuneisuutta ja -näkemystä, käytännön työtehtävissä hankittua yritystoiminnan hyvää tuntemusta sekä innostunutta otetta tehdä vaikuttavaa työtä paikkakunnan yrityssektorin vahvistamiseksi.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika. Tehtävään valitun on toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Hakemukset tulee jättää kuntarekry.fi sivuston kautta 17.5.2021 klo 15.00 mennessä
Työavain: 356870

Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki p. 050 406 6645
Hallintojohtaja Jaana Salo p. 040 505 7803