Haluatko työskennellä tavoitteellisessa työyhteisössä ja kulttuurissa, puhtaiden vesistöjen ja luonnon ympäröimänä? Haluatko painaa sormenjälkesi meneillään olevaan kehitykseen ja tuoda vahvan visiosi kaupunkimme kehittämiseen? Onko intohimosi yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja ihmisten kohtaaminen? Jos vastasit kyllä, saatat olla uusi 

KAUPUNGINJOHTAJAMME

Kaupunginjohtajana keskeinen vastuualueesi on Jämsän elinvoiman ja jämsäläisten hyvinvoinnin edistäminen paikallisten vahvuuksien kautta. Tehtävänäsi on kehittää sidosryhmäsuhteita ja edustuksellista demokratiaa sekä toimia kaupungin edunvalvojana. Ennen kaikkea tulet toimimaan kaupunkiorganisaatiomme ja konsernimme operatiivisena johtajana.

Tarjoamme sinulle vastuullisen ja näkyvän roolin, jossa on erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa kaupunkimme tulevaisuuteen. Pääset osaksi mukavaa ja osaavaa työyhteisöä, jossa tuetaan henkilöstön kouluttautumista ja kehittymistä.

Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää sinulta ylempää korkeakoulututkintoa ja vahvaa julkishallinnon ja -talouden tuntemusta sekä kokemusta tuloksellisesta johtamisesta. Odotamme tulevalta kaupunginjohtajaltamme kykyä motivoida ja innostaa muita muutokseen, intohimoa kaupunkimme kehittämiseen sekä aitoa halua ihmisten kohtaamiseen. Koska tehtävä edellyttää kykyä yhteistyön rakentamiseen ja kehittämiseen, toivomme, että olet luontainen verkostoituja, etkä pelkää heittäytyä uusiin tilanteisiin. Lisäksi tehtävä edellyttää kykyä viestiä vakuuttavasti eri kanavissa ja foorumeissa.

Virkasuhde on seitsemän (7) vuoden pituinen, jossa on kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja tehtävästä antavat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti puh. 0400 354 974 ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Similä, puh. 040 869 3443.

Jätäthän meille hakemuksesi Kuntarekryn kautta viimeistään 16.8.2024 klo 16 mennessä.

JÄMSÄN KAUPUNGINHALLITUS