Kittilä

Kittilä on reilun kuuden tuhannen asukkaan kaunis, elinvoimainen ja kasvava kunta Tunturi-Lapissa. Kunnan lisäksi suurimpia työllistäjiä ovat Levin matkailualue sekä kultakaivos. Kittilässä on kansainvälinen lentoasema sekä monipuoliset harrastus- ja asumismahdollisuudet.

KUNNANJOHTAJA

Kittilän kunta hakee kunnanjohtajaa määräaikaiseen viiden (5) vuoden virkasuhteeseen 1.1.2020 alkaen.

Kunnanjohtajan tehtävänä on kunnan hallinnon, taloudenhoidon ja palvelutuotannon johtaminen, elinkeinoelämän kehittäminen ja alueellinen yhteistyö.

Kunnanjohtajalta edellytetään virkaan soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä kunnallishallintoon ja -talouteen liittyvää monipuolista osaamista.
Tehtävä edellyttää vahvaa strategista johtajuutta, kykyä määrätietoisesti saavuttaa tavoitteet ja saada aikaan tarvittavatmuutokset. Sujuva englannin kielen taito on välttämätön.

Virkaan haetaan 27.8.2019 klo 15.00 mennessä. Tarkempi työpaikkailmoitus ja hakuohjeet löytyvät Kittilän kunnan sivuilta, www.kittila.fi sekä Kuntarekry.fi-palvelusta.

Lisätietoja:
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen, puh. 0400 194 385, aki.nevalainen@kittila.fi Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala, puh. 0400 808 781, pekka.rajala@kittila.fi

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.