Kuntayhteistyöpäällikkö
Päijät-Hämeen liitto

Päijät-Hämeen liitto on lakisääteinen kuntayhtymä, johon kuuluu kymmenen kuntaa: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Lakisääteisiä tehtäviämme ovat muun muassa alueiden kehittäminen ja alueiden käytön suunnittelu (maakuntakaavoitus ja liikennejärjestelmätyö). Toimimme myös alueemme edunvalvojana ja teemme yhteistyötä niin paikallisten, kansallisten kuin kansainvälistenkin toimijoiden kanssa. Päijät-Hämeen liitto rahoittaa erilaisia aluetta kehittäviä hankkeita sekä kansallisella- että EU-rahoituksella.
Päijät-Hämeen liitto etsii joukkoonsa aktiivista ja oma-aloitteista KUNTAYHTEISTYÖPÄÄLLIKKÖÄ kehittämään maakunnan kuntien välistä yhteistyötä entistä tuloksekkaammaksi. Toimit kuntajohtajakokousten sekä maakunnan johtavien luottamushenkilöiden puheenjohtajafoorumin valmistelijana ja kuntayhteistyöhön liittyvien tilaisuuksien järjestäjänä. Tehtävässä osallistut myös maakuntaliiton sidosryhmäyhteistyöhön ja edunvalvontaan. Lisäksi työtehtäviisi kuuluvat mm. kuntia koskevien yhteisten lausuntojen ja kannanottojen valmistelu sekä kuntien välisen sopimuksellisen yhteistyön edistäminen. Kuntayhteistyöpäällikön tehtäviin voidaan sisällyttää valitun henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan myös muita maakuntaliiton lakisääteisiin tehtäviin liittyviä vastuita.
Hakijalta edellytämme tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Eduksi katsomme kuntasektorin tuntemuksen sekä käytännön kokemuksen kuntien välisen yhteistyön koordinoimisesta ja verkostojohtamisesta. Työotteeltasi olet vastuullinen, joustava ja oma-aloitteinen. Yhteistyö- ja vuorovaikutustaitosi ovat erinomaiset ja uskallat rohkeasti osallistua keskusteluihin.
Tehtävä on vakituinen. Palkkaus määräytyy Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen ja tehtäväluokituksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 4720,64 € kuukaudessa. Tehtävään valittavalla henkilöllä voi olla oikeus työkokemuslisään, mikä on 3 % tai 8 % tehtäväkohtaisesta palkasta, riippuen lisään oikeuttavan palvelusajan pituudesta. Valittavalle kuuluu puhelinetu.
Säännöllinen työaika tehtävässä on 36 h 15 min viikossa. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Toimistomme sijaitsee Lahden keskustassa ja tehtävässä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön (12 pvä / kk).
Hae tehtävää Kuntarekry-palvelussa 16.5.2025 klo 14 mennessä.
Lisätietoja:
Niina Pautola-Mol
maakuntajohtaja
puh. 044 077 3010
Antti Kalliomaa
edunvalvontajohtaja
puh. 040 547 7157