Tule uuden ajan tekniseksi johtajaksi Hartolaan
 
Hartola etsii innovatiivista teknistä johtajaa, jolla on taito sitouttaa myös henkilöstö mukaan kehittämiseen.  Edellytämme hakijalta kunnallishallinnon ja henkilöstöhallinnon tuntemusta.

Teknisen johtajan tehtävänä on kiinteistöjen hallinta ja kehittäminen, investointihankkeiden vetäminen, sopimuksista ja hankinnoista sekä kilpailutuksista vastaaminen, kunnan ICT –hallinnon johtaminen ja valmiusasiat.

Tekninen johtaja toimii läheisessä yhteistyössä kunnan tytäryhtiöiden kanssa, jonka vuoksi myös osakeyhtiöiden toiminnan tuntemus katsotaan hakijalle eduksi. Kunta pitää aktiivisesti yhteyttä erin sidosryhmiin ja elinkeinoelämään.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai virkaan soveltuva korkeakoulututkinto (AMK) sekä perehtyneisyys viran tehtäväalueeseen ja käytännössä osoitettu johtamistaito. Palkkaus on KVTES:n mukainen.
 
Viran täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa ja virka täytetään ehdollisena, siten että virkaan valitun on toimitettava hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakemus, johon liitetään cv tai ansioluettelo tulee toimittaa palkkatoivomuksineen sähköisesti osoitteeseen kunta@hartola.fi tai kirjeellä osoitteeseen Hartolan kunnanhallitus, Kuninkaantie 16, 19600 Hartola 20.10.2017 klo 13.00 mennessä.

Lisätietoja antaa kunnanjohtaja Merja Olenius, 044-7432217 tai kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarkko Fågel 044-7432 267 sähköpostilla etunimi.sukunimi@hartola.fi

Jaa artikkeli
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.
Ilmoitus