Toimitusjohtaja
Tullinkulman Työterveys Oy (Pirte)
Tullinkulman Työterveys Oy-konserniin (Pirte) kuuluvat emoyhtiö Tullinkulman Työterveys Oy ja tytäryhtiö Ratinan Terveys Oy. Tullinkulman Työterveys Oy tuottaa työterveyspalveluita omistaja-asiakkailleen Tampereen kaupungille ja Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Ratinan Terveys Oy tuottaa taas työterveyspalvelut paikallisille PK-yritysasiakkaille ja alueensa muille työyhteisöille. Pirte lääkärikeskus toimii osana Ratinan Terveys Oy:tä palvellen yksityisasiakkaita.
Konsernin liikevaihto oli noin 29 miljoonaa euroa vuonna 2023 ja henkilöstöä on noin 300. Pirte palvelee Pirkanmaan alueella yhdeksässä toimipisteessä 1 900 yritysasiakasta ja 48 000 yksityisasiakasta. Lisäksi asiakkaista huolehditaan kattavien etäpalveluiden ja kumppanuusverkoston kautta.
Nykyisen toimitusjohtajamme siirtyessä eläkkeelle haemme Tullinkulman Työterveys Oy-konsernille (Pirte)
TOIMITUSJOHTAJAA
Tehtävänäsi on johtaa tamperelaista ja pirkanmaalaista tunnettua julkisomisteista työterveyshuollon asiantuntijaorganisaatiota.
Toimitusjohtajana vastaat Pirten operatiivisesta toiminnasta, henkilöstöstä ja yhtiön kehittämisestä. Vahvojen vuorovaikutustaitojesi ansiosta toimit sujuvasti erilaisten sidosryhmien kanssa. Olet toiminut johtotehtävissä ja tunnet yritysmaailman ja julkisorganisaatioiden lainalaisuudet ja toimintaperiaatteet. Työterveyshuollon tuntemus katsotaan vahvuudeksi.
Menestyäksesi tehtävässä odotamme sinulta laaja-alaista ja modernia johtamisosaamista sekä näyttöjä onnistuneesta asiantuntijaorganisaation johtamisesta. Odotamme lisäksi vahvaa kokemusta liiketoiminnasta, henkilöstöjohtamisesta, taloudesta ja asiakkuuksien hoidosta. Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto.
Lisätietoja tehtävästä antavat Tullinkulman Työterveys Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Männikkö, puh. 050 576 7539 ajankohtina 25.9. klo 8.30-10.30, 2.10 klo 9-11.00 ja 9.10 klo 9-11.00. Toimitusjohtaja Tiina Surakka, puh. 044 427 0467 ajankohtina 23.9 klo 11-13.00, 1.10 klo 13-15.00 ja 8.10 klo 14-16.00. sekä rekrytointiyhteistyökumppanimme, HRS Advisors Tarja Kohtamäki, puh 0400 797 453. Pyydämme toimittamaan hakemuksen ja CV:n palkkatoiveineen 10.10. mennessä osoitteeseen https://ats.talentadore.com/apply/toimitusjohtaja/me144l.