Kelalle maksettavat kuntaosuudet työmarkkinatuista eivät ole juuri laskeneet, vaikka työttömyystilanne on parantunut merkittävästi kuluneen vuoden aikana.

Helsingissä työttömänä oli heinäkuun lopussa kaikkiaan 41712 kaupunkilaista, jossa vuoden takaiseen tilanteeseen on pudotusta tasan 5000 henkilöä. Tämä ei kuitenkaan näy kaupungin osarahoittaman työmarkkinatuen määrässä. Kun viime vuoden heinäkuussa Kelalta tuli hieman päälle viiden miljoonan lasku, niin tänä vuonna lasku on lähes 170 000 euroa suurempi.

-Noin 70 prosenttia Helsingin Kela-maksuista kertyy yli 1000 päivää työttömänä olleista. Ja valitettavasti siihen ryhmään tulee yhä jatkuvasti uusia ihmisiä. Kun työllisyystilanne paranee, niin ensimmäisenä työllistyvät nuoret, koulutetut ja vähän aikaa työttömänä olleet.

-Pitkäaikaistyöttömien joukossa on paljon ihmisiä, joille pätkätöiden tai osa-aikaisten töiden vastaanotto ei ole taloudellisesti kannattavaa. Osa heistä ei enää myöskään ole täysin työkykyisiä, pohdiskelee Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela.

Töitä tekeville kuitenkin Helsingistä löytyy. Valitettavasti kaikki kuitenkin maksaa liikkumisesta päivähoitoon ja paperilla ynnäiltynä työn vastaanottaminen ei välttämättä ole enää kannattavaa tai ylipäätään mahdollistakaan.

-Helsinki on Suomen kallein paikkakunta asua. Meillä ovat kannustinloukut vielä suurempia kuin muualla maassa. Se on kuitenkin tosiasia, että meillä on kova työvoimapula tietyillä aloilla. Jos on valmis ottamaan työn kuin työn vastaan, niin on töissä jo huomenna, Haahtela lupaa.

Kehitystä oikeaan suuntaan

Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen työllisyyskatsauksen mukaan Suomessa oli heinäkuun lopussa yhteensä 329 000 työtöntä työnhakijaa. Se on lähes 50000 henkilöä vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Pitkäaikaistyöttömiä eli vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 106 100, mikä on 21 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 115 700 eli 15 600 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Äkkiä voisi kuvitella, että pitkäaikaistyöttömien vähentyminen näkyisi myös kuntien Kelalle maksamissa kuntien osarahoittamissa työmarkkinatukimaksuissa. Näin ei kuitenkaan ole asia, sillä ns. kuntien Kela-maksut laskivat heinäkuussa vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna vain 35 000 eurolla. Kuntien maksut olivat heinäkuussa yhteensä 35,4 miljoonaa euroa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä