Ahvenanmaalaiset oppilaat pärjäsivät matematiikassa keskimäärin paremmin kuin muut suomalaiset koulut tai muut pohjoismaiset maat, kertoo Ahvenanmaata tarkastellut PISA 2012 -tutkimus.

Suomalaisten oppilaiden matematiikan osaamistaso on laskenut vuodesta 2003. Vastaavanlainen kehitys on nähtävissä kaikissa pohjoismaissa Norjaa lukuun ottamatta.

Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkijan Heidi Harju-Luukkaisen mukaan ahvenanmaalaisten koulujen tulokset ovat varsin positiiviset.

– Ahvenanmaa kohtuullisen eristäytyneenä alueena on onnistunut siinä, mitä muut ovat yrittäneet. Ahvenanmaalaiset koulut ovat samanaikaisesti saavuttaneet hyvän osaamistason matematiikassa sekä parantaneet tulostaan verrattaessa vuoden PISA 2003 -tutkimustuloksiin.

Vuoden PISA 2012 -tutkimuksen tulokset nostavat esiin monia myönteisiä seikkoja ahvenanmaalaisista kouluista. Muun muassa oppilaiden kouluun kuulumisen tunne oli OECD:n keskiarvoa korkeampaa. Myös oppilaiden ja opettajien väliset suhteet olivat OECD:n keskiarvoa, mutta kuitenkin korkeammalla tasolla verrattuna suomenkielisiin kouluihin. Myös työrauha oppitunneilla oli parempaa verrattuna muihin oppilasryhmiin Suomessa.

PISA on OECD:n kansainvälinen arviointiohjelma, joka arvioi oppilaiden osaamista matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa ja ongelmanratkaisutaidossa. Tutkimuksessa selvitetään, miten 15-vuotiaat nuoret osaavat etsiä, soveltaa ja tuottaa tietoa erilaisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi.

Ahvenanmaalaisten koulujen oppilaiden osaamisen arviointi toteutettiin erillishankkeena Koulutuksen tutkimuslaitoksella Jyväskylän yliopistossa.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä