Äitienpäivän kunniamerkki tuli Raija Rinteelle yllätyksenä: ”Minkä urakan ottaa, niin siitä on selvittävä”

Pohjois-Savon Rautavaaralla asuva Raija Rinne on yksi 36:sta tänä vuonna kunniamerkillä palkittavista äideistä.
Mika Rinne, teksti ja kuva
Pääsiäisen tienoilla postilaatikossa ollut kirje yllätti Rautavaaralla asuvan äitini Raija Rinteen täysin. Kirjeessä kerrotaan, että Tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle äitienpäivän kunniamerkin.
– Oli se suuri yllätys, mutta iloinen asia. En olisi ikinä uskonut, Raija kertoo.
Tämän jutun kirjoittajana sain Raija-äidiltäni kunniatehtävän lähteä saattamaan häntä valtakunnalliseen äitienpäiväjuhlaan Helsinkiin.
Raija syntyi sota-aikana Pohjois-Karjalan Kesälahdella vuonna 1942. Pohjois-Savoon Rautavaaralle hän muutti perheineen 1960-luvulla. Avioeron jälkeen äitini jäi neljän pojan yksinhuoltajaksi.
– Minkä urakan ottaa, niin siitä on selvittävä, Raija toteaa.
Kunnallisena perhepäivähoitajana työskennellyt Raija hoiti meitä lapsia ja kotia pienen palkan avulla. Mansikan viljelystä ja kotitarveviljelystä tuli apua esimerkiksi ruokamenoihin.
– Sitä piti keksiä palkan jatkoksi lisätienestiä. Niukkuutta oli, mutta omilla pärjättiin, Raija kertoo.
Palveluista huolehdittava
Kunniamerkkianomuksen oli tehnyt Rautavaaran kunta, jonka palveluksessa Raija työskenteli yli 30 vuotta.
Ensin hän oli perhepäivähoitajana parikymmentä vuotta. Tuona aikana hän ehti hoitamaan kymmeniä rautavaaralaislapsia.
Viimeiset työvuotensa Raija työskenteli vanhusten hoitajana, kunnes jäi eläkkeelle 68-vuotiaana.
Viiden lapsenlapsen mummona Rinne haluaa, että lapsista, vanhuksista ja heikompiosaisista huolehditaan Suomessa myös säästöjen keskellä.
– Olen huomannut esimerkiksi sen, että kun 80 vuoden ikä alkoi häämöttämään, niin kohtelu terveydenhuollossa huononi.
– Ikäihmistä ei kuunnella ja lähetetä jatkotutkimuksiin yhtä sujuvasti kuin aiemmin. Iäkkäillä on kuitenkin samat oikeudet palveluihin kuin muillakin, Raija muistuttaa.
Kunniamerkki 36 äidille
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on päättänyt antaa tänä vuonna yhteensä 36 äidille Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalin kultaristein.
Arvokkaalla kunniamerkillä huomioidaan vuosittain äitejä, jotka ovat ansioituneet esimerkillisinä kasvattajina sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjinä.
Merkit luovutetaan valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa Helsingissä ensi sunnuntaina. Juhlan järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.
Äitienpäivänä kunniamerkin saavat:
- Eksymä, Mia Karoliina, perheenäiti, Kuusamo
- Frantti, Merja Katri Hannele, perheenäiti, Tornio
- Gogola-Tolvanen, Renata Veronica, perheenäiti, Juuka
- Haikonen, Vilma Katariina, perheenäiti, Jämsä
- Hakkarainen, Tiina Marjaana, perheenäiti, Tuusula
- Huhtala, Arja Marketta, perheenäiti, Pori
- Ikola, Marjaana Alli Katariina, perheenäiti, Kauhava
- Joki, Eeva Katriina, perheenäiti, Helsinki
- Keskikallio, Mirja Johanna, perheenäiti, Yli-Ii
- Klemetti, Helvi, perheenäiti, Loimaa
- Koli, Jaana Tuulikki, perheenäiti, Salo
- Korolainen, Päivi Maritta, perheenäiti, Iisalmi
- Koukku, Arja-Liisa Päivikki, perheenäiti, Loppi
- Kuitunen, Marja Anneli, perheenäiti, Hirvensalmi
- Liikanen, Kaisu Mirjami, perheenäiti, Pudasjärvi
- Magyarné Nagy, Mária, perheenäiti, Lapua
- Mehto, Aino Helena, perheenäiti, Muurame
- Moskuvaara, Rauni, perheenäiti, Tervola
- Mäki, Carita Terttu Katariina, perheenäiti, Kauhava
- Mäkikalli, Eeva Tellervo, perheenäiti, Eura
- Niinimäki, Eeva Kaarina, perheenäiti, Espoo
- Niskanen, Pirjo Anneli, perheenäiti, Hattula
- Oikarainen, Raija Kyllikki, perheenäiti, Kuusamo
- Penttinen, Susanna, perheenäiti, Kouvola
- Pyykkönen, Kati Johanna, perheenäiti, Syöte
- Rantala, Jaana, perheenäiti, Helsinki
- Rinne, Raija Marjatta, perheenäiti, Rautavaara
- Rökman, Päivi Tuulikki Johanna, perheenäiti, Hämeenlinna
- Saari, Sirkka-Liisa Kaarina, perheenäiti, Sastamala
- Tiilikainen, Liisa Marja-Riitta, perheenäiti, Vesilahti
- Vanhatalo, Jaana Taru Hannele, perheenäiti, Pertunmaa
- Vasalampi, Lea Irene, perheenäiti, Vimpeli
- Weckman, Mari Johanna, perheenäiti, Suonenjoki
- Vehkanen, Eeva-Mari, perheenäiti, Tuusula
- Virtanen, Lydia Maria Liisa, perheenäiti, Jyväskylä
- Ylikantola, Sirpa Maria, perheenäiti, Kauhava
Lähde: Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL).
Lue myös: