Apulaisoikeusasiamiehen mukaan Turun kaupungin palveluksessa työskentelevän liikenneinsinöörin sananvapautta loukattiin, kun hän sai kirjallisen huomautuksen tunnin juna-hankkeen arvostelemisesta.

Apulaisoikeusasiamies Mikko Sarjan mukaan Turun kaupungin maankäyttöjohtaja oli puuttunut alaisensa sanavapauteen, kun hän oli antanut tälle kirjallisen huomautuksen tämän Twitter-julkaisustaan. Alainen työskentelee Turun kaupungin liikenneinsinöörinä ja hän oli jakanut huhtikuussa 2023 Twitterissä toisen henkilön blogi-kirjoituksen, jossa arvosteltiin Turkuun suunniteltua tunnin junaa.

– Lukemisen arvoinen blogi. Tunnin junaa ei kannattaisi rakentaa. Infrakeskeisten megasuunnitelmien sijaan pitäisi junaliikennettä kehittää Suomessa paljon matkustajalähtöisemmin, liikenneinsinööri twiittasi.

Reilua viikkoa myöhemmin maankäyttöjohtaja oli lähettänyt kutsun kuulemistilaisuuteen kirjallisen varoituksen antamiseksi.

Asiaa oli perusteltu sillä, että tunnin juna on Turun kaupungin ykkösedunvalvontahanke ja liikenneinsinöörin olisi tullut pidättäytyä poikkeavien mielipiteiden ilmaisusta kyseiseen aiheeseen liittyen

Kirjallista varoitusta ei tullut, mutta toukokuun alussa 2023 pidetyn kuulemisen ja vastineen jälkeen työntekijä sai lopulta kirjallisen huomautuksen.

Lisäksi hänen edellytettiin jatkossa välttävän kaupungin tavoitteiden vastaista kommentointia. Kirjallisen huomautuksen saanut liikenneinsinööri kanteli asiasta oikeusasiamiehelle.

Apulaisoikeusasiamies Mikko Sarja katsoo ratkaisussaan yksiselitteisesti, että työntekijän sananvapautta oli loukattu tilanteessa.

Asiaan perehtyneen apulaisoikeusasiamiehen mukaan viesti ei sisältänyt paikkansapitämätöntä, valheellista tai muutenkaan epäasiallista tietoa, vaan kirjoitus on ollut sävyltään asiallinen.

– Johtopäätökseni on, että kantelijan julkaisema viesti on selvästi kuulunut hänen sananvapautensa piiriin eikä sananvapauteen puuttuminen ole ollut välttämätöntä tavoiteltuun päämäärään eli työnantajan tavoitteen edistämiseen nähden, ratkaisussa todetaan.

Ratkaisu kokoisuudessaan eduskunnan oikeusasiamiehen sivuilla

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*