Helsingin käräjäoikeus tuomitsi marraskuun lopulla kahdeksan asfalttiyritystä maksamaan 39 kunnalle vahingonkorvauksia vuosien 1994–1995 ja 1998–2002 aikana toteutetuista ylihintaisista päällystysurakoista yhteensä 37,4 miljoonaa euroa. Tuotto- ja viivästyskorot nostavat huomattavasti tuomittujen korvausten määrää. Urakoista oli käräjäoikeuden mukaan maksettu ylihintaa 15 tai 20 prosenttia.

Käräjäoikeuden vahingonkorvaustuomiot ovat poikineet runsaasti valituksia. Kaikki korvauksiin tuomitut yhtiöt ovat valittaneet tuomioistaan. Myös 12 kuntaa ja kokonaan vahingonkorvauksia vaille jäänyt valtio ovat valittaneet tuomioistaan.

Valituksia tullee vielä runsaasti lisää, sillä peräti 21 kuntaa on hakenut jatkoaikaa vastavalituksen jättämiseen. Näiden joukossa on viisi aiemmin jo oman valituksensa jättänyttä kuntaa. Uusi määräaika vastavalituksille on 14.5.

Suuremmista kaupungeista käräjäoikeuden tuomioon tyytyvät Oulu, Jyväskylä, Kouvola, Pori, Lappeenranta ja Salo. Näistä Lappeenranta ainoana sai vaatimansa vahingonkorvaukset käräjäoikeuden päätöksellä, mutta myös Pori ja Salo saivat varsin suuren osan vaatimistaan korvauksista. Sen sijaan esimerkiksi Oululle oli tuomittu maksettavaksi vain runsaat puolet sen vaatimista noin 3,3 miljoonan euron korvauksista.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Pienemmistä kaupungeista käräjäoikeuden tuomioon tyytyvät Imatra, Naantali, Paimio ja Äänekoski, joiden vaatimista vahingonkorvauksista tuomittiin maksettaviksi 50–75 prosenttia. Myös Kemin kaupunki tyytyy käräjäoikeuden tuomioon, vaikka sen kanne oli ainoana kuntien kanteista hylätty.

Huomattava määrä kuntia, joille käräjäoikeudessa tuomittiin maksettavaksi vain pieni osa niiden vaatimista vahingonkorvauksista, eivät valittaneet itse, mutta harkitsevat parhaillaan vastavalituksen jättämistä asfalttiyhtiöiden tekemiin valituksiin. Näitä kuntia ovat muun muassa Rovaniemi, jolle käräjäoikeudessa tuomittiin maksettavaksi vain neljännes vaaditusta 2,6 miljoonasta eurosta ja reilut 40 prosenttia vaatimastaan summasta saanut Hyvinkää sekä Kaarina, joka sai puolet vaatimastaan summasta.

Vastavalitusta harkitsevat myös Mikkeli ja Tuusula, jotka molemmat saivat käräjäoikeudessa jokseenkin puolet vaatimistaan noin 1,2 miljoonasta eurosta, Kerava, jolle tuomittiin maksettavaksi vain reilut 200 000 euroa vaaditusta 900 000:sta sekä Nurmijärvi, joka sai vain 100 000 euroa, kun vaatimus oli yli 660 000.
 
Asfalttikartellijutun tilanteesta kerrotaan lisää 30.4. ilmestyvässä Kuntatekniikka-lehdessä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*