Emeritusprofessori Ryynänen: Kuntalaki kirjoitettava uusiksi - mutta ensin on käytävä laaja keskustelu, mikä suomalainen kunta on
Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden emeritusprofessori Aimo Ryynänen on keväällä kuntalakiproblematiikasta väitelleen Matti Muukkosen kanssa samaa mieltä siitä, että kuntalaki on kirjoitettava uusiksi.
– Se ei kuitenkaan ole ensimmäinen savotta. Sitä ennen on käytävä laaja ja perusteellinen keskustelu, mikä suomalainen kunta on sote-uudistuksen jälkeisessä ajassa, millainen on uuden ajan itsehallinnollinen kuntaorganisaatio ja mikä on tämän uudenlaisen kunnan ja valtion suhde, Muukkosen väitöksessä esitarkastana toiminut Ryynänen sanoo.
– Olen jo aiemminkin esittänyt, että uutta kuntaa ja kunnan ja valtion uudenlaista suhdetta selvittämään tarvitaan Korpilampi-tyyppinen seminaari, uusi kunnalliskomitea ja vapaakuntakokeilut.
Ryynäsen mielestä peruskysymys on, jatketaanko vallan keskittämistä ministeriöille vai etsitäänkö todellista kunnallista itsehallintoa.
– Minun viestini kuntalakikeskusteluun on, että kuntaa ei pidä nähdä vain palveluja tuottavana koneistona, vaan kunnallisella itsehallinnolla on merkittävä periaatteellinen arvo. Kunta on demokratian kivijalka, ihmisten lähiyhteisö ja alusta kaikelle vapaalle kansalaistoiminnalle. Tätä ei suomalaisessa keskustelussa riittävästi tuoda esille.
– Nykyisen eli vuoden 2015 kuntalain taustalla oli ajatus vahvasta peruskunnasta, jota Kataisen hallitus ajoi. Raskaita palveluvelvollisuuksia kantavan kunnan idea kärsi haaksirikon, joten nyt kunta on määriteltävä uudelleen. Tärkeää on samalla huolehtia siitä, että julkisessa rahoituksessa kunta ei jää hännänhuipuksi, joka saa jotain, jos valtion ja hyvinvointialueiden jäljiltä sattuu jäämään.
Laajan keskustelun jälkeen on uuden kuntalain kirjoittamisen aika.
– Siihen Muukkosen väitös tarjoaa aineksia. Hän perustelee lain uudistamistarpeen varsin vakuuttavasti, Ryynänen sanoo.
Kunnan ideaa ja olemusta sote-uudistuksen jälkeen pohditaan myös 15 kirjoittajan Uudistuva kunta -kirjassa. Ryynäsen toimittaman kirjan on määrä ilmestyä lokakuussa.
Juttua muutettu 29.8. klo 14.16: Korjattu lokakuussa ilmestyvän kirjan nimi.