Enontekiön kunta saa sähköosakkeistaan 8,7 miljoonaa euroa.

Tiukan äänestyksen jälkeen Enontekiön kunnanvaltuusto lopulta päätti myydä omistamansa Enontekiön Sähkö Oy:n osakkeet. Pitkälle yöhön venyneessä kokouksessa valtuusto äänesti asiasta ja päätti äänin 9-8 myydä sähköyhtiön osakkeet Napapiirin Energia ja Vedelle ja OP-Henkivakuutukselle 8,7 miljoonalla eurolla. Valtuusto käsitteli sähkömyyntiasian suljetuin ovin. 

Myyntipäätöksen taustalla oli eduskunnan vuoden 2019 lisätalousarviossaan hyväksymä tuki Enontekiön Sähkö Oy:n toiminta-alueen sähköverkkoihin. Tukipäätös edellytti, ettei kunta omista suoraan tai välillisesti sähköyhtiötä.

Kunnan julkaisemassa tiedotteessa myynnin takana olleet tahot olivat luonnollisesti tyytyväisiä ratkaisuun.

-Olen erittäin tyytyväinen valtuustoon päätökseen. Tämä päätös on kuntalaisten ja kunnan etu, sillä pystymme takaamaan, että alueen sähköverkko on luotettavissa ja kehityshakuisissa käsissä. Parasta on, että kuntalaisen sähköhinnan korotuspaineet ovat jatkossa hyvin kohtuulliset seuraavat kymmenen vuotta, arvioi valtuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen.

Enontekiön sähköyhtiöstä on kauppaa hierottu aiemminkin. Vuonna 1993 valtuuston mielipiteissä oli niinikään vain yhden äänen ero, mutta silloin kaupan vastustajat olivat niskan päällä. Myös aiemmin 2000-luvulla on sähköyhtiön myynti ollut keskusteluissa, mutta valtuustoon saakka asia ei ole aiemmin edennyt.

-Tämän päätöksen takana on pitkä ja huolellinen valmistelu. Tämänkertainen myynnin valmistelu alkoi tiiviimmin pari vuotta sitten. Totta kai kuntalaisen sähköhinta oli neuvotteluissa keskeisellä sijalla, mutta myös se, että kaupasta saatavat taloudelliset hyödyt ovat kuntataloudellemme erittäin hyvät. Saamme kauppahinnan lisäksi lähes kahden miljoonan euron verran lainoja pois, kertoi kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen kunnan julkaisemassa tiedotteessa.

Enontekiön suurin puolue valtuustossa on keskusta (9 paikkaa) ja toiseksi suurin kokoomus (4). Äänestyksessä molemmat ryhmät jakautuivat. Kokoomuksen osalta äänet menivät tasan vaihtoehtojen välillä 2-2, mutta keskustan valtuutetut olivat myynnin kannalla äänin 5-4.

Pienemmistä ryhmistä Johtti Sápmelaccat rs:n yhteislistan kaksi valtuutettua jakautuivat myös kaupan kannattajiin ja vastustajiin. Kristillisdemokraattien ainoa valtuutettu oli myynnin kannalla ja vihreiden valtuutettu puolestaan vastusti kauppaa.

 

Edit 3.12. klo 13.20: Lisätty kaksi viimeistä kappaletta, joissa avattu ryhmien äänestyskäyttäytymistä. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*