Mervi Heinaro on Espoon uusi elinvoimajohtaja. (Kuva: Espoon kaupunki)

Espoon kaupunginhallitus valitsi 22. kesäkuuta elinvoimajohtajan vakinaiseen virkaan Mervi Heinaron.

Heinaro on kauppatieteiden maisteri. Viimeisimpänä hän on työskennellyt kasvuyritys Flexoundin toimitusjohtajana ja aiemmin muun muassa Metsä Tissuen, Esperi Caren ja Valtran palveluksessa.

Elinvoimajohtaja johtaa 1.8.2021 aloittavaa uutta elinvoiman tulosaluetta. Tulosalueeseen kuuluu kolme tulosyksikköä: elinkeino ja työllisyys, kulttuuri sekä liikunta ja urheilu.

– Espoo on minulle rakas kotikaupunki. Kun tulevan organisaatiomuutoksen myötä kolme minulle läheistä osa-aluetta nyt yhdistää voimansa, en voinut vastustaa kiusausta päästä mukaan vaikuttamaan Espoon ja sitä kautta koko Suomen elinvoiman kehittämiseen. Työssä on paljon uutta opittavaa, mutta olen jo huomannut, että saan erittäin osaavia tiimiläisiä ja työtovereita ympärilleni, Heinaro sanoo.

Elinvoimajohtajan virkaa tavoitteli 66 hakijaa.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä