Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin heristeli sormea Espoolle. 3,5 kuukauden jonot lastenvalvojan pakeille olivat liian pitkiä. Tilanne kaupungissa on nyt parempi.

Kolmen ja puolen kuukauden päähän saatu aika lastenvalvojalle oli eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mielestä turhan kaukana. Kanteluun johtanut tapaus sattui joulukuussa 2017, kun kaupunkilainen yritti varata aikaa tapaamiseen lastenvalvojan kanssa. Puheluun vastaaminenkin oli kestänyt kantelijan mukaan 50 minuuttia. Espoon kaupungin taholta annetussa selvityksessä myönnettiin viivästykset, jotka johtuivat tilapäisestä resurssivajeesta sekä osin teknisistä ongelmista.

Apulaisoikeusasiamies katsoi kantelun ja kaupungin selvityksen jonotusaikojen olleen Espoon lastenvalvojille vuoden 2017 jälkimmäisellä puoliskolla kohtuuttoman pitkiä. Puutteet lastenvalvojien palveluiden järjestämisessä olivat tästä johtuen olleet vakavia ja menettely lainvastaista. Koska tilanne on kuitenkin parantunut, niin varsinaisiin toimenpiteisiin kantelu ei johtanut.

-Käsitykseni mukaan Espoon lastenvalvojapalveluiden saatavuudessa on vielä korjattavaa, sillä selvityksen mukaan uusille eroille oli saatavissa palveluaika vasta noin kahden kuukauden päähän. Vanhemmille oli kuitenkin tarjolla ajanvaraukseen perustuvan palvelun lisäksi ohjaus-, neuvonta- ja keskusteluapua ilman ajanvarausta sekä niin sanottu Eron Ensiapupiste vilkkaan ostoskeskuksen yhteydessä ja lisäksi päivystävän lastenvalvojan palveluja.

-Tyydynkin edellä oleva huomioon ottaen huomautuksen sijaan saattamaan Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tietoon käsitykseni siitä, että tilanne lastenvalvojapalvelujen saatavuudessa vuoden 2017 loppupuoliskolla oli lainvastainen. Kiinnitän kuitenkin samalla vastaisen varalle Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden huomiota eroperheille tarkoitettujen palveluiden riittävään saatavuuteen lastenvalvojien palveluiden osalta, ratkaisussa todetaan.

 

Espoon lastenvalvontaa koskeva ratkaisu kokonaisuudessaan

Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*