Suuren mediakohun saattelemana irtisanottu ja sittemmin takaisin töihin otettu espoolaisen Saunalahden koulun rehtori palaa hoitamaan vanhaa tehtäväänsä 15.10. alkaen. Rehtori irtisanottiin sivistystoimen johtajan päätöksellä, mutta sittemmin Espoon kaupunginhallitus perui päätöksen.

Espoon kaupungin tiedotteen mukaan koulu saa tukea rehtorin irtisanomisesta aiheutuneen poikkeavan tilanteen käsittelyyn sekä hyvän toimintakulttuurin ja yhteishengen vahvistamiseen. Toimenpiteiden riittävyyttä ja vaikuttavuutta myös arvioidaan jatkuvasti. Ensiarvoisen tärkeää on turvata oppilaiden koulutyön turvallisuus ja sujuvuus.

Kuntalehden tavoittama sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä näki paljon julkisuutta saaneessa prosessissa olevan opiksi otettavaa kunnalliseen päätöksentekoon.

-Kun puhutaan työsuhdeasioista, niin niiden käsittely ei sovi poliittiselle foorumille. Tätä mieltähän oli myös KT Kuntatyönantajat. Tässä oli tietenkin niin paljon mediamylläkkää taustalla, että asiat menivät nyt näin, sivistystoimenjohtaja Pitkälä kommentoi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*