Espoon valtuusto päätti maanantaina äänin 64–10 antaa kaupungin omavelkaisen takauksen lainoille, joilla rahoitetaan Espoon maksuosuus länsimetron rakentamiseen välillä Matinkylä–Kivenlahti.

Taattavien lainojen määrä on enintään 560 miljoonaa euroa siten, että summa voi koostua yhdestä tai useammasta lainasta tai rahoitusjärjestelystä. Laina-aika on enintään 35 vuotta lainan ensimmäisen erän nostosta.

Länsimetron jatko-osan rakentaminen alkaa Finnoon aseman työtunnelin ja Sammalvuoren varikon työtunnelin louhinnoilla loka-marraskuun vaihteessa 2014.

Seitsemän kilometriä pitkälle osuudelle Matinkylä–Kivenlahti tulee viisi uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Lisäksi Sammalvuoreen rakennetaan metron maanalainen varikko.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Länsimetron jatkeen rakentamisen ja rahoituksen järjestämisestä vastaa Länsimetro Oy.

Valtio on sitoutunut osallistumaan länsimetron kustannuksiin 30 prosentin osuudella. Valtion rahoitusosuus alkaa vuonna 2017. Siihen asti hankkeen rahoittaa kokonaisuudessaan Espoon kaupunki.

Metro Matinkylästä Kivenlahteen valmistuu aikaisintaan 2020. Ruoholahdesta Matinkylään rakenteilla olevan osuus valmistuu 2015 lopulla ja avautuu liikenteelle 2016 syksyllä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*