Itä-Suomen aluehallintovirasto patistelee Essote valvomaan entistä tarkemmin yksityisten palveluntuottajien tekemisiä. Parantamista löytyi etenkin lääkehuollon osalta. (Kuva: Pekka Moliis)

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essote) on huolehdittava siitä, että yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien valvonta toteutetaan asianmukaisesti. Itä-Suomen aluehallintovirasto löysi aiemmin asioita selvittäessään puutteita erityisesti lääkehoidon toteutumisessa.

Aluehallintoviraston mikkeliläiseen yksityiseen toimintayksikköön tehdyn valvonnan yhteydessä tuli esiin epäkohtia sairaanhoitopalveluissa ja erityisesti kotisairaanhoidon lääkehoidossa. Essoten antaman selvityksen perusteella todettiin, että Essote on kyllä valvonut toimintayksikön toimintaa, mutta täysin homma ei ole pelannut.

-Totesimme selvityksen perusteella, ettei valvontaa ole ollut riittävästi. Lääkepoikkeamia oli aika paljon. Siellä oli ollut esimerkiksi lääkkeiden jakovirheitä, kertoo Itä-Suomen aluehallintoviraston terveydenhuollon ylitarkastaja Marja Hyvärinen.

Kuntayhtymällä on valvontavastuu palveluista

Antamassaan selvityksessä Essote on kertonut jo ryhtyneensä toimenpiteisiin pyytämällä yksityistä palveluntuottajaa tarkentamaan ja päivittämään lääkehoitosuunnitelmaa sekä omavalvontasuunnitelmaa. Aluehallintovirasto muistuttaa, että kuntayhtymän on varmistuttava siitä, että yksityiseltä palveluntuottajalta hankittavat palvelut vastaavat kunnalliselta toiminnalta edellytettävää tasoa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Sosiaalihuollon toimintayksikössä toteutettava lääkehoito on terveydenhuollon toimintaa ja kokonaisvastuun osalta on varmistuttava siitä, että noudatetaan samoja käytäntöjä kuin terveydenhuollon yksiköissä. Kuntayhtymällä on lisäksi yksityisten terveydenhuollon palveluntuottajien valvontavelvollisuus yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain mukaisesti, aluehallintoviraston tiedotteessa todetaan.

Tiedote AVI:n sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*