Porin verkkosivut arvioitiin esteettömyystestissä keskinkertaisiksi. Kriittisiä ongelmia ei ollut, mutta mm. otsikoinnissa oli puutteita, esimerkiksi etusivulta puuttuu pääotsikko.

Suurimpien kaupunkien verkkosivustoja vaivaavat merkittävät ongelmat esteettömyydessä, käy ilmi Näkövammaisten keskusliiton teettämässä selvityksessä.

Selvityksessä testattiin 14 kaupungin verkkosivustojen esteettömyyttä ja helppokäyttöisyyttä. Jokaisen sivuston kohdalla havaittiin merkittäviä esteettömyyteen liittyviä ongelmia. Yksikään kaupungeista ei yltänyt erinomaiseen tai hyvään yleisarvosanaan.

Kuusi kaupunkia sai arvion ”keskinkertainen”, viisi kaupunki arvion ”välttävä” ja kolme kaupunkia arvion ”heikko”.

Näyttökuva 2016-05-17 kohteessa 21.20.05

– Kaikilla tutkituilla sivustoilla toimiminen on erittäin hankalaa, jopa mahdotonta muun muassa näkövammaisille, kognitiivisista ongelmista kärsiville ja ikääntyneille, Näkövammaisten keskusliiton tiedotteessa sanotaan.

Tyypillinen esteellisyysongelma ilmenee sivuston navigointiin käytettävässä valikossa sekä informaation liian suuressa määrässä erityisesti etusivulla.

– Tutkimusten mukaan vain kolmasosa sivustoilla vierailijoista käy palvelun etusivulla, joten etusivun sisällön määrää voisi hyvin vähentää. Tärkeämpää olisi, että sisältö ja palvelut on helppo löytää yksittäisiltä sivuilta esimerkiksi hakukoneilla, Näkövammaisten keskusliitto huomauttaa.

kuopio_verkkosivut
Kuopion kaupungin verkkosivuston esteettömyys arvioitiin välttäväksi. Kriittinen ongelma on, että päänavigoinnin käyttö ei ole mahdollista ilman hiirtä.

Saavutettavuusdirektiivi velvoittaa myös kuntia

Kuntien verkkosivujen esteettömyyttä ja helppokäyttöisyyttä arvioitiin 25 keskeisen saavutettavuuteen vaikuttavan tekijän avulla.

Selvityksen kriteerit perustuvat kansainväliseen WCAG 2.0 -esteettömyysstandardiin sekä vammaisjärjestöjen laatimiin ohjeistuksiin verkkosivustojen saavutettavuudesta.

Kriteerejä ovat mm. otsikot, selailujärjestys näppäimistöllä, tekstin koko ja selkeät linkit.

Kohta voimaan astuva EU:n julkisen sektorin verkkopalvelujen saavutettavuusdirektiivi tulee koskemaan muun muassa kuntien verkkosivustoja. Direktiivin pohjana on esteettömyysstandardin AA-taso.

Tehdyn tutkimuksen perusteella kaikilla kaupungeilla on runsaasti kehitettävää direktiivin vaatimusten täyttämiseksi.

– Esteettömyyden ja helppokäyttöisyyden huomiointi tuleekin ottaa mahdollisimman pian osaksi kuntien verkkopalvelujen kehitysprosessia alkaen sivustonmäärittelystä aina kehitysvaiheen testaukseen ja julkaistavan palvelun esteettömyyden varmistamiseen asti, Näkövammaisten keskusliitto muistuttaa.

Esteettömyystestauksen toteutti Näkövammaisten keskusliiton omistama yhteiskunnallinen yhtiö Annanpura Oy.

Selvityksen havainnot esteettömyydestä kaupunkikohtaisesti löytyvät Näkövammaisten keskusliiton verkkosivuilta.

turku_verkkosivut
Turun sivuston esteettömyys oli testissä heikko. Kriittisimmät ongelmat liittyvät sivuston päävalikkoon, jonka käyttö ei ole lainkaan mahdollista näppäimistöllä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä